Olen aina ollut tosi kiinnostunut kouluttamisesta. Valmennus on iso intohimoni, mutta toisten kouluttaminen antaa paljon takaisin päin. Näissä molemmissa on sama haaste, kun kohdataan muiden ihmisten kanssa. On saatava tavalla tai toisella hetki haltuun ja lähdettävä avoimella mielellä kohti uusia seikkailuja. Kokeneiden Tour pelaajien kanssa on miellyttävää työskennellä, koska he hallitsevat niin hyvin tilanteessa olemisen taidon. Nuoret pelaajat ovat taas sopivan haastavia, kun haluavat koetella vielä itseään ja muita ympärillä olevia lähes koko ajan.

2000-luvun alussa olin taas Vierumäellä vetämässä valmentajille koulutuspäivää. Aiheet olivat melko vapaat ja osallistujat positiivisen innostuneita tarinoista. Kyse piti olla opetuksen maailmasta, mutta kiinnostus valmennusta kohtaan oli iso. Haasteena oli se, että vain hyvin harvat tulevista valmentajista olivat käyneet kisoissa kokemassa golfin ilmapiiriä. Asia piti korjata ja lähdimme ensimmäisen ryhmän kanssa ET finaaleihin Valderramaan. Harjoittelimme itse kovaa ja pelasimme lähes joka päivä. Olennaista oli kuitenkin seurata parhaiden pelaajien toimintaa ja yrittää ymmärtää jotain lajista. Kävimme Valderramassa monen vuoden ajan ja saimme kollegoitani Tourilta puhumaan meille. Valmentajat, johtajat, managerit ja mentaalivalmentajat tekivät viikoistamme erittäin antavia ja mielenkiintoisia.

Oli hieno käydä taas muutama viikko sitten Vierumäellä vetämässä päivä uudelle ryhmälle valmentajia. Aamupäivä sisällä ja lounaan jälkeen treenit. Jo aamu kertoi minulle, että taso opiskelijoiden kohdalla on korkealla ja hyvällä koulutuksella kaverit saavat itsestään vielä enemmän irti. Ryhmän vetäjät olivat myös asiansa tasalla ja pystyvät varmasti nostamaan vaatimustasoa korkealle. Opiskelijoiden joukossa on valmentajia, joiden kautta saattaa jatkossa tulla pelaajia maailman Toureille. Olennaista olisi kuitenkin se, että nämä uuden sukupolven valmentajat antaisivat oppilaidensa oppia golfia turhan opettamisen sijaan.

Saan käydä eri urheiluopistoilla puhumassa ja vetämässä treenejä ammattivalmentaja tutkinnoilla. Lajikirjo on laaja ja minulle golfista tulevana ei ole aina parhaat mahdolliset lähtökohdat. Kun luottamus on saavutettu ja opiskelijoiden huomio asettuu hetkeen, niin silloin unohtuu, mistä lajista itse kukin on kotoisin. Useimmat asiat ovat kuitenkin samoja kaikille. Kuinka saamme toisten luottamuksen, miten ihmiset innostuvat, mitä on uskallus, vastuiden jakaminen ja tiimien johtaminen ja toimivuus ovat samoja kaikissa lajeissa. Treenin vetäminen niin, että rytmi ja tempo ovat kohdallaan ja samaan aikaan tekemisen laatu pitää vetää mahdollisimman ylös. Me valmentajat luomme ilmapiiriä menestykselle ja meidän tulee olla siinä hyviä.

Suomi on maa, jossa perinteisesti on arvostettu ja kunnioitettu laadukasta koulutusta. Vaikka tilanne on viime vuosina hieman muuttunut, niin siitä huolimatta eri alojen menestys ja vakaus perustuu osaaviin ihmisiin, joihin muiden on helppo luottaa. Meillä golfissa tulee myös menestystä jatkossa, jos uskallamme satsata valmennuksen laadun nostamiseen.

Timo Rauhala, päävalmentaja, Golf Mentors

Kuva: Juha Törmälä